Rukoileminen on ilo

 

 Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:

 "Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani.  Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.'  Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!' "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.  Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."                                                                   (Luuk.  18:9-14)

Kun uskovaiset kokoontuvat yhteen rukoilemaan, saattaa syntyä eräänlainen rukouskilpailu. Joku rukoilee kauniisti, puhuttelevin sanakääntein ja pitkään. Ja toinen yrittää vetää vielä paremmaksi, jne. Siinä arka ja uskon hienouksiin perehtymätön, aloitteleva uskovainen on ihmeissään. Hän ei uskalla rukoilla lainkaan ääneen. Hän ehkä yrittää, mutta lopettaa, kun ei pysty sanaakaan ääneen sanomaan. Onko tuttua? Minulle on.

Kaikki rukoukset ovat hyviä ja oikeita. Haluan kuitenkin rohkaista arkoja ja hitaita rukoilijoita, joista Jeesuksen kertomuksen publikaani on hyvä esimerkki. Hän on jäänyt kirkossa taustalle ovensuuhun. Hän sai vain soperretuksi: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!" 

Tässä publikaani tunnustaa syntisyytensä, mutta uskaltaa pyytää Jumalalta itselleen armoa. Publikaani rukoilee, koska uskoo Jumalan armahtavan häntä. Hän uskoo Jumalaan. Eli tässä on synnintunnustus ja uskontunnustus samassa lyhyessä rukouksessa.

Kun olen tilaisuudessa, jossa rukoillaan ja puhutaan kielillä, olen joutunut usein hämmennyksen valtaan. Olen tuntenut itseni täydeksi nollaksi. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Kaikki rukoukset ovat samanarvoisia. Rukous voi olla yksi lause, yksi sana, huokaus tai vain hiljaisuus. Uskoa ja rukousta yhdistää yksi sana: nöyryys. Nöyryys on luottamusta Jeesukseen. Siihen, että kaikenlaiset rukoukset kuullaan. Oikeastaan ne ovat jo Jumalan tiedossa ennen kuin olemme edes rukoilleet.

Rukoileminen on ilo! Hylätään väkinäiset suoritukset ja raskaat rutiinit. Ollaan sitä, mitä ollaan. Rehellisesti. Kun hyväksyy itsensä, hyväksyy Luojansa.



 

 

Toivo

saa minut nousemaan

aamulla sängystä.

Armo

tekee elämäni turvalliseksi.

Minun ei tarvitse olla täydellinen.









Pieni kuusi ei anna periksi

 

Asuinkerrostalomme tontilla kasvaa kuusia. Pienin kuusista on lähinnä tietä. Se on joutunut monena talvena auraustraktorin runtelemaksi. Kerran se katkaistiin joulun alla, kenties joulukuuseksi. Sitkeästi se kuitenkin kasvatti uuden varren. Tämä muita tontin kuusia pienempi kuusi koki taas viime talvena kovia. Se vääntyi lumimassojen alla lähes poikki, luokalle, ja hennosta rungosta irtosi kuorta. Ajattelin, että pienen kuusen elämä oli sitten tässä. Mietin, pitäisikö se heittää jo roskiin.

 

Laiskuuttani en saanut hävitetyksi kuusta. Ja ihme tapahtui.  Pieni kuusi nousi kuin nousikin kurjuudestaan. Vähitellen se suoristi vartensa lähes suoraan. Ihan selvästi, se on päättänyt kasvaa tänäkin kesänä. Pieni kuusi ei anna periksi!

 

Mietin omaa elämääni. Kuinka monta kertaa minä olen antanut periksi. Tehnyt sitä, minkä olen tiennyt vääräksi. Pakottanut itseni suostumaan toisten tahtoon, vaikka sydämeni on puhunut muuta. Kuinka monta kertaa olen ollut ottamatta itseäni todesta. Kuinka monta kertaa olen epäillyt taivaallisen Isäni rakkautta ja johdatusta. Kuinka monesti olen asettunut Luojaksi Luojan paikalle, kuvitellut itsestäni mahdottomia ja romahtanut kuusesta katajaan.

 

Jeesus on Jumalan pieni kuusi, joka ei antanut periksi. Hän katsoi pelikorttinsa loppuun asti. Se oli Isän tahto. Jeesus heittäytyi täysin Jumalan huolenpidon ja johdatuksen varaan. Hän ei pelännyt. Jeesus rukoili paljon, kysyi Isän tahtoa. Rukouksessa ja Raamatun sanassa Jumala puhuu meille. Meidän tulee kuunnella myös omaa ääntämme, sydäntämme. Emme voi tehdä itseämme vastaan. Se kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Isä ohjaa meitä myös oman tahtomme ja tuntemuksiemme kautta. Hän on luonut meidän kuvikseen, itsenäisiksi, ajatteleviksi ja tunteviksi ihmisiksi. Uskotko, että Isä tykkää meistä ja haluaa meille hyvää. Ottakaamme kunnon uskonloikka Jumalan kämmenelle. Ja hei! Me olemme turvassa!

 

 

 



Me muut syntiset

 

 

 



On hyvä katsella asioita ja elämää eri näkökulmista.  Saa laajemman ja monipuolisemman käsityksen.  Valokuvauksen harrastajana kiertelen kohdetta, katselen eri suunnista.  Välillä konttaa maassa ja mietin, että ihmiset pitävät minua varmaan omituisena.

 

Oletko tuntenut olevasi elämässä pohjalla?  Kun on tarpeeksi pohjalla, voi katsoa vain ylöspäin.  Hiilikellarissakin näkee valonkajastuksen.  Ja mitä tekee Jeesus?  Hän seurusteli Raamatun mukaan pohjalla olevien ihmisten kanssa: yhteiskunnan halveksimien naisten ja miesten kanssa, publikaanien ja muiden syntisten kanssa.

 

Minä olen aina tuntenut kuuluvani tuohon muiden syntisten joukkoon.  Siellä on turvallista olla.  Tiedän, että Jeesuskin on siellä.  Hän, vaikka on synnitön, on meidän muu-syntisten joukossa.  Niin kuin eräässä laulussa sanotaan; "Niin alhaalla kukaan ei kulje, ettei siellä Jeesus ois."  Ole turvallisella mielellä,  Jeesus on kanssasi hiilikellarissasi.

 



Ölövinä pilttuusa

Kun olin lapsi kauan, kauan sitten, sain pieniä ja vaatimattomia lahjoja: makeispussi, appelsiini, veljen tekemät puulelut, käytetty nallipyssy, yms.  Jeesus, maailman Vapahtaja, syntyi myös hyvin vaatimattomiin oloihin.  Hänet pantiin talliin, seimeen, makaamaan.

Jos Jeesus olisi syntynyt kuninkaan perheeseen ja ajellut valjakoilla, ei hän olisi ollut uskottava kuin nyt syntyessään talliin ja ratsastaessaan pääsiäisenä aasilla Jerusalemiin. "Hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa." (Sakarja 9:9)

Joulu kertoo toivosta, Jeesuksesta.  Ilman toivoa emme voi elää.  Toivo on tarkoitettu kaikille.  Vaatimaton ja nöyrä hän on.  "Pikkuraukka, joka makasi ölövinä pilttuusa."  (Jouluevankeliumista Oulun murteella)

Rakas taivallinen Isä.  Kiitos adventinajasta, joka johdattaa meidät Jeesuksen syntymäjuhlaan, Jouluun.  Kiitos siitä, että lähetät meille valon pimeään.  Anna meille kaikille mahdollisuus ja ilo ottaa vastaan joulu sydämiimme.  Aamen.



Vanha peruna

Joskus tuntuu siltä kuin usko olisi kuin vanha peruna, kurttuinen ja nahistunut.  Ettei kerta kaikkiaan jaksa uskoa.  Ja syyllisyys siitä, että on huono uskovainen. 

Jeesuksen silmissä olemme kaikki hyviä uskovaisia.  Jos alkaa tuntua siltä, että olenpa minä erinomainen uskovainen, olet hakoteillä.  Uskoa ja uskonmäärää ei voida mitata.  Jeesukselle pienikin usko riittää.

Minulla on kukka, joka kasvaa hullun lailla.  Noin vuoden välein lyhennän sitä tyveen asti.  Aina se lähtee uudelleen kasvamaan!  Ihan silmissä se nousee pienen asuntoni kattoa kohti.  Niin on uskokin.  On erämaakausia, jolloin usko on kovilla, mutta varsinkin silloin Jumala on lähellä meitä.  Alkaa uusi kasvu taivasta kohti.  Valo lisääntyy ja uskomme vahvistuu.  Jumala antaa kasvun ihmisellekin.

"Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu."      (Job 14:7)



En seuraa Jeesusta

En seuraa Jeesusta hänen jäljessään, vaan hän kulkee rinnallani.  Hän on nostanut minut pystyyn, kun olen kaatunut, hän on kantanut selässään, kun olen väsynyt.  Välillä olen niin ulalla, etten muista, osaa, jaksa edes rukoilla, mutta Jeesus ei hylkää.  Hänellä on kyky, joka myös meillä on, jos muistamme sitä käyttää.  Jeesus rakastaa!

Rakkaus synnyttää vapauden.  Pakotettu rakkaus ei ole aitoa.  Se ei kestä.  Uskonnon harjoittamisen pakkopaita on helppo pukea, mutta vaikea riisua.  Ei Jumala halua meiltä uhrimenoja.  Hän ei halua pakottaa meitä mihinkään.  Jumalan vuoksi meidän ei tarvitse uhrautua, saatikka alkaa itse Jumalaksi.

Usko merkitsee vapautta.  Ihmisellä on kummallinen kyky orjuuttaa itseään.  Jeesuksella on avain meidän vapauttamiseksemme.  Se avain on rakkaus itseään, lähimmäistään ja Jumalaa kohtaan.  Hellittäkäämme ja hellikäämme itseämme ja toisiamme.

"Halaus on ainoa keino saada kaksi henkilöä niin lähelle toisiaan, ettei kumpikaan näe toisessa mitään vikaa."    (Ressu)



 

Äiti,

 

tulinko koskaan

sanoneeksi, että

rakastan sinua?

 

Nyt,

olet poissa

tästä maailmasta,

mutta niin

lähellä, lähellä

 

Lokakuun sumuun

kääriytyvät pellot.

Äidin luona

on aina kesä, kesä

 

 

Eräällä äidillä oli poika, joka joutui huonoille teille.  Äiti rukoili kolmekymmentä vuotta poikansa puolesta, ja niinpä vain kävi, että poika tuli uskoon ja teki elämässään parannuksen.  Äiti sanoi: "Minä rukoilin, ja Jumala kuuli heti."  Näin teki myös minun äitini, ja hänenkin rukouksensa Jumala kuuli heti.

 

Äidit uskovat ja ovat uskollisia.  He eivät hevillä luovuta, kun on heidän lapsistaan kysymys.  Äidit ovat ymmärtäneet, että rakkaus kasvaa sitä käytettäessä.  Miten oppisin sanomaan: "Minä rakastan sinua, sinä olet minulle rakas".

 





Nallina kalliolla

Olin kirkkokahveilla messun jälkeen.  Ahne, kun olen, olin jonon kärkipäässä.  Menin istumaan lähimpään pitkään pöytään.  Yksikään muu ei tullut pöytääni istumaan.  Tuttu herra yritti tulla, mutta vaimo komensi hänet toiseen pöytään.

Istun baarissa kahvilla.  Pöytäni on neljän hengen pöytä.  Mies tulee, kysyy onko tämä tuoli vapaana ja vie tuolin toiseen pöytään.  Samoin käy kahdelle muulle tuolille.  Istun pöydässäni yksin sillä ainoalla jäljelle jääneellä tuolilla.  Ympärilläni on paljon tyhjää tilaa.

"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.  Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi."    (Ps. 23:4)

Sovituskoppiin

 



Eräänä yksinäisenä päivänä kuljeskelin yksinäisenä tavaratalon väenpaljoudessa.  En ollut hymyilypäällä, mutta eivätpä olleet muutkaan.  Ei hymyn hymyä.  Evankelista Billy Craham on sanonut: "Ilo on eräs todellisen kristityn tunnusmerkeistä."  Eipä ollut sinä päivänä kristittyjä juurikaan liikkeellä.

 

Sitten näin kyltin, jossa oli nuoli ja teksti: "Sovituskoppi".  Hyvänen aika, Jeesushan meidän syntimme sovitti päällensä.  Voimme huoletta mennä Jeesuksen luo sovituskoppiin ja tulla sieltä uutena luomuksena.  Ehkäpä hieman jo hymyilevänä.  Ei sen mitään onnen hehkua ja ääneen naurua tarvitse olla, vaan pientä pilkettä silmäkulmassa, hyväntahtoisuutta, itsensä ja vastaantulijoiden hyväksymistä.

 

Päätin poiketa näiden oivallusten kunniaksi tavaratalon kahvilaan kupposelle.  Ystävällinen myyjärouva tervehti minua hymyillen.  Moni asiakas hymyili myös.  Enkä tuntenut itseäni yhtään naurettavaksi, vaan hymyilin takaisin!  Olinko sittenkään niin yksinäinen kuin kuvittelin?

 

 

 

 



Keskity armoon ja toivoon

Me ihmiset haluamme saada vastauksia elämämme kysymyksiin mahdollisimman helpolla, "nappia painamalla".  Minun etsinnässäni tulivat mukaan itämaiset filosofiat, astrologiat, horoskoopit, tarot-kortit ja muut entisten ja tulevien elämien selittäjät.  Kun tulin uskoon, sain heittää nämä asiat menemään, kirjaimellisesti roskiin.  Jeesus voitti ne kaikki 100 - 0!

Kyllä minä vieläkin vilkaisen joskus horoskooppeja.  Lukaisin eräässä elämäni aallonpohjassa paikallislehden viikkohoroskoopin.  Siinä luki: "Keskity armoon ja toivoon".  Olin ällikällä lyöty.

Voiko Jumala puhua vaikka horoskoopin kautta?  Keskustelin tästä asiasta papin kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että miksipä ei.  Jumalalle on kaikki mahdollista, ja hänen keinonsa ovat monenlaiset ja usein meille ihmisille uskomattomat ja täysin käsittämättömät.

Ja onhan meillä Jumalan horoskooppi. Raamattu!  Jumalan sanaan kannattaa luottaa enemmän kuin ihmisten enemmän tai vähemmän vakavasti tehtyihin ennustuksiin ja mestarointeihin.  Pidetään tästä Jumalan horoskoopista kiinni ja sielu avoimena.  Jumala yllättää aina.



Vapaana kuin taivaan lintu

Olen ihminen, joka herkästi rakentaa pakkopaitoja ympärilleen.  Myös uskonelämässä saattaa käydä näin.  Tulee rukouspakko, päivän sanan -lukemispakko, kirkossakäyntipakko, hurskastelupakko, vakavuuspakko, ym, ym. Uskovaisen elämästä saattaa tulla kieltojen ja rajoitusten viidakko.  On hyvä muistaa, että asiat voi tehdä monella lailla.  Ei ole niinkään kysymys siitä, mitä tehdään, vaan miten se tehdään.  Teemmekö sen Jeesukseen vai johonkin ns. korkeampaan voimaan luottaen.  Kaikkien pakkojen, rajoitusten ja kieltojen keskellä on vaarana, että ilosanomasta tuleekin äläsanoma.

Rukouksessa voimme jättää kaiken taivaan Isän hoitoon ja heittäytyä hänen kämmenelleen lepäämään.  Ei meidän tarvitse pitkiä luetteloita hänelle ladella ja pinnistellä, että tuliko nyt kaikki varmasti sanottua.  Jumala kyllä tietää kaiken, meidän ei tarvitse häntä muistutella.  Rukous on lepäämistä, hiljaisuutta, kuuntelua varmana siitä, että Jumala kuulee ja tietää.  Rukous on myös kiitollisuutta ja iloa.

Voimme olla hyvällä omatunnolla vapaita.  Meidän ei tarvitse vuoria siirtää (vaikka Jumalalle sekin on mahdollista).  Meidän ei tarvitse murehtia ja kantaa huonoa omatuntoa, kun Jumala ei mielestämme kuuntele ja puhu meille.  Hiljaisuuskin on rukousvastaus.  Vapauteen Kristus meidän vapautti!



Isot jalat

Keittiöni pöydällä istuu virnuileva koriste-enkeli.  Siinä se minua tillottaa isoine jalkoineen ja pienine siipineen.  Se on tuottanut minulle iloa ja piristystä aamuihini viime joulusta lähtien, jolloin sen alesta ostin.

Pitäisikö meillä ihmisilläkin olla isot jalat, jotka pysyvät maassa, ja joilla pystyy liikkumaan upottavassakin maastossa?  Miksei myös pienet siivet, ettemme lentäisi pakoon kauas pois, mutta joilla voisimme matalalennossa rientää toisen ihmisen luo.

Mikä siinä on, kun meistä tuntuu usein niin vaikealta lähestyä 
ihmistä?  Mennä mielenkiintoisen ihmisen luo, laskea käsi hänen olkapäälleen ja sanoa: "Hei, minä olen Esko.  Lähtisitkö jonain päivänä kanssani kahville?"  Niin kuin äitini tapasi sanoi: "Ei se ota, jos ei annakkaan."  Eli mitä meillä on menetettävää.  Tämä tuntematon saattaa ilahtua ikihyväksi ja meidän molempien päivä(t) on pelastettu.

Jeesus ei pelännyt ihmisiä, ei herroja eikä narreja.  Hän lähestyi heitä, kosketti heitä.  Parantaen ja anteeksi antaen.  Hän kulkee nytkin vierellämme.  Välillä hän kantaa meitä, kun emme jaksa enää askeltakaan.  Ystävän käsi on lämmin ja tuntuu mukavalta.



Jokaisella päivällä on valonsa

"Nyt ei valoa näy,

pilvet sen peittävät.

Sitten tulee tuuli

ja lakaisee puhtaaksi

taivaan."
 

(Job. 37:21)

 

Joskus tunnen itseni hyvin väsyneeksi.  Väsyneeksi jokapäivään, väsyneeksi uskossa, toivossa ja rakkaudessa.  Väsyneeksi yksinäisyyteen, väsyneeksi Jumalaan.  Ajattelen mahdankohan selvitä?  Eikö tähän päivään tulekaan valoa?

 

Sitten se tapahtuu.  Tuntematon ihminen kadulla katsoo minuun, hymyilee.  Terhakka koira tassuttelee vastaan.  Vaunuista iloinen vesseli katsoo kysyvästi: "Mikä sinulla on, aikuinen."  Ja varpuset ne tirskuttavat pensaikossa.

 

Herään horroksesta.  Minun ympärillänihän tapahtuu koko ajan hyviä asioita.  Jumalan luonnosta ja meistä, Jumalan luomista ihmisistä, loistaa valo.  Sen näkee, kun katsoo sillä silmällä, ja kuulee, kun kuuntelee sillä korvalla.

 

Pimeää päivää ei ole.  Pilvisyys vaihtelee elämässä.  Ei ole niin säkkipimeää, ettei meitä Jeesus löytäisi.  Ei ole niin syvää kaivoa, jonka pohjalle Jeesus ei ylettyisi.

 

Jumalan kirkkaus loistaa meistä ja meihin.

 

 

 

 

 

 



 



Leuhkat eväät

 

 

Onko sinua joskus ottanut päästä kuunnellessasi jonkun tekemisiensä "kehumista"?  Kuinka on tullut pyöräiltyä tuhansia kilometrejä, ajettua moottoripyörällä, hypättyä laskuvarjolla, juostua maratoneja, heitettyä tikkaa kymppien arvoisesti, jne, jne.  Ja vielä kuinka on tullut käytyä hengellisissä tilaisuuksissa, evankelioitua kaduilla ja aitovierillä, puhuttua seurakunnassa, autettua köyhiä, käännytettyä uskoon, täytyttyä Pyhällä Hengellä, puhuttua kielillä, profetoitua, parannettua sairaita, rukoiltua aamuisin tuntikausia, jne, jne.

 

Tunnetko itsesi huonoksi ihmiseksi, huonoksi uskovaiseksi, jos et ole näihin pystynyt?  Usko, niin kuin elämäkään, ei ole kilpailusuoritus tai elämysurheilua.  Uskon määrää ei voida mitata, ei ole mittareita.  Elämä on, ja usko on.  Jokaisella oman muotoisensa Jumalan lahja.

 

Paitsi, että itseään voi korostaa, niin sitä voi myös kurjistaa.  Jopa kehuskella kurjuudellaan ja nöyryydellään.  Olen tähän hurskaaseen kurjuuteen monesti syyllistynyt.  Onhan Raamatussakin esimerkkejä.  Paavali oli omasta mielestään maailman syntisin ja kurjin ihminen.  Aikamoista rehvastelua.  Jeesuksen kuvaus fariseuksesta ja publikaanista rukoilemassa on hyvin kuvaava (Luuk. 18:9-14):

 

"Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.'  Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'

 "Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan."

 

Siunausta ja kaikkea elämän hyvää kaikille!



Mene pois minun luotani, Herra!

Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi:
"Mene pois minun luotani, Herra!  Minä olen syntinen mies."

Mutta Jeesus sanoi hänelle:
"Älä pelkää.  Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja."
 

(Luuk. 5:8,10)









 

Minä uskon

 

 

 

Kevääseen en koskaan kyllästy.  Kuitenkin tiedän, että kevät voi joillekin olla raskasta aikaa.  Valo on kirkasta ja kovaa.  Lumi sulaa, mutta lika ja roskat jäävät.  Sitten kesä röyhähtää esiin. Pois tieltä risut ja männynkävyt!  Mutta jos mieli on maassa, ei pysty, eikä ehdi kevääseen mukaan.  Masennus kasvaa.

 

Kevät myös parantaa.  Jo kuolleeksi luultu herääkin eloon.  Valo kasvaa maasta ja pehmenee kesää kohti.  Rakastan lintuja.  Ensimmäiset mustavarikset pelastavat päiväni.  Ensimmäinen perhonen istahtaa sydämelleni, ja kärpäset parkkeeraavat parvekkeelleni.

 

Kun aistii luonnon, aistii Jumalan.  Luonto hoitaa meitä ja uskoamme.  Jos Jumala loi satakielen laulun, eikö hän loisi myös ihmistä omaksi kuvakseen, rakkaimmakseen?

 

 

Aamulenkilläni mustarastas

toimi liturgina,

peipponen saarnasi ilosanoman,

talitiainen lauloi virret.

 

Credo,

minä uskon.

 

 

Eija Raiski

 

 



Risti kassissa

 

Olin ollut matkalla ja purin kotona kassini sisältöä.  Otin ensin päällimmäisenä olleen pikkutakin.  Kun seuraavaksi rupesin ottamaan kassista paitaa, huomasin sen päällä pienen metallisen krusifiksin, sellaisen, joka ketjulla kaulaan ripustetaan.  Minulla ei ole hajuakaan, mistä ja miten risti on kassiini joutunut.  Ei höykäsen pölähdystäkään.  Ei vaikka kuinka yritän ja yritän löytää asialle jonkin järkevän selityksen.  Mutta ihmeitä ei voi selittää.

Uskotteko te ihmeisiin?  Minä uskon.  Ihmeitä on tapahtunut elämässäni ennenkin.  Ja tapahtuu.  Elämä itsessään on ihme.  Näin keväällä kohtaamme valoon puhkeamisen ja kasvamisen ihmeen.  Jokainen aamu on ihme.  Jokainen kohtaamme ihminen on ihme.  Minä olen ihme.  Olemme Jumalan ihmeitä kaikki.  Jo sanana ihminen muistuttaa ihmettä.

"Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.  Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen."   (Ps. 139:14)

Eipä se elämä aina taida ihmeeltä tuntua, kaukana siitä.  Mutta armo on lähellä ihmettä.  Jumala on meitä kohtaan armollinen ja rakastava, hän lähetti poikansa...!  Jos jotain pitäisi elämässä oppia niin se olisi: armollisuus toisia kohtaan ja varsinkin itseämme kohtaan.  Lasketaan rimaa.  Ei meidän tarvitse maailmanmestareita olla.  Sinä ja minä olemme Jumalan luomia.  Hän rakastaa luotujaan, eikä tee maanantaikappaleita.  Olemme kyllä erilaisia, mutta sen vuoksi juuri rakastamisen arvoisia.  Ihmeitä!

Näkymätön Esko

 

Joskus sitä tuntee itsensä näkymättömäksi.  Ettei kukaan huomaa tai kuule.  Silloin teen pienen testin.  Menen kauppaan, ja jos automaattiovi aukeaa, en ole näkymätön.  Aina on tähän mennessä auennut.

 

Lapset kaipaavat huomioiduiksi tulemista. Että joku huomaa hänet, on kiinnostunut hänestä.  Se on tärkeää meille aikuisillekin.  Että on joku joka näkee, kuulee, huomaa.  Että on joku, joka odottaa minua, vaikka kaukanakin.  Toinen ihminen voi kyllä kuunnella sinua, mutta ei ilmaise mitenkään, että on kuullut.  On nähnyt sinut, mutta on kuin ei näkisikään.  Tällainenko minäkin olen?  Enkö kerro toiselle ihmiselle, että näen hänet, välitän  hänestä?

 

Ihminen on taitava kampittamaan itseään.  "Minä en ole näkemisen tai kuulemisen, arvoinen.  Kukapa sitä tällaista huomaa, välittää, rakastaa".  Jeesus lähtee siitä, että ihminen rakastaa itseään ja voi sitä kautta rakastaa myös lähimmäistään kuin itseään.  Meistä vajakeista se tuntuu välillä toivottomalta, mutta Jeesukselle on kaikki mahdollista.

 

"Jeesus, sinä huomaat meistä jokaisen.

Epäilevät tuomaat tunnet parhaiten.

Ei aina usko kestä.  Herraa rukoilen:

Uupumasta estä, yksin jaksa en."

 

(Anna-Mari Kaskinen, virsi 513)

 

 



Ehjäksi särkynyt

Minulla on keraaminen pöytäristi. Taiteilija olisi sen hylännyt varastoon pölyttymään epäonnistuneena tekeleenä, mutta sain hänet ylipuhuttua myymään ristin minulle. Risti könötti takavinossa epämääräisessä asennossa kuin paikkaansa hakien.  Minusta risti oli silti kaunis köynnöskoristeineen.

Kävi niin, että siivotessani (!) pyyhkäisin pölynimurin letkulla ristin lattialle pirstaleiksi.  Kokosin palat ja liimasin ne yhteen. Nyt risti näytti vielä epämääräisemmältä.  Palat eivät olleetkaan osuneet saumattomasti toisiinsa, vaan väleihin oli jäänyt rakoja.  Mutta rakojen kautta valo pääsi siivilöitymään kauniiksi säteiksi.  Nyt särkyneenä risti oli vielä kauniimpi kuin ehjänä.

Jumalan rakkaus tekee meistä särkyneistä ja särjetyistä ihmisistä kauniita. Hän ei heitä meitä pois, vaan hoitaa ehjiksi.  Saatamme olla rikkonaisia, mutta silti ehjäksi särkyneitä. 

Jokainen meistä kaipaa nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Että olisi joku, joka meitä ajattelee ja meitä odottaa. Ja rukoilee meidän puolestamme.  Jeesus on luvannut tämän tehdä ja tulla meitä hakemaan.  Hän rukoilee ja rakastaa.