Asuinkerrostalomme tontilla kasvaa kuusia. Pienin kuusista on lähinnä tietä. Se on joutunut monena talvena auraustraktorin runtelemaksi. Kerran se katkaistiin joulun alla, kenties joulukuuseksi. Sitkeästi se kuitenkin kasvatti uuden varren. Tämä muita tontin kuusia pienempi kuusi koki taas viime talvena kovia. Se vääntyi lumimassojen alla lähes poikki, luokalle, ja hennosta rungosta irtosi kuorta. Ajattelin, että pienen kuusen elämä oli sitten tässä. Mietin, pitäisikö se heittää jo roskiin.
Laiskuuttani en saanut hävitetyksi kuusta. Ja ihme tapahtui. Pieni kuusi nousi kuin nousikin kurjuudestaan. Vähitellen se suoristi vartensa lähes suoraan. Ihan selvästi, se on päättänyt kasvaa tänäkin kesänä. Pieni kuusi ei anna periksi!
Mietin omaa elämääni. Kuinka monta kertaa minä olen antanut periksi. Tehnyt sitä, minkä olen tiennyt vääräksi. Pakottanut itseni suostumaan toisten tahtoon, vaikka sydämeni on puhunut muuta. Kuinka monta kertaa olen ollut ottamatta itseäni todesta. Kuinka monta kertaa olen epäillyt taivaallisen Isäni rakkautta ja johdatusta. Kuinka monesti olen asettunut Luojaksi Luojan paikalle, kuvitellut itsestäni mahdottomia ja romahtanut kuusesta katajaan.
Jeesus on Jumalan pieni kuusi, joka ei antanut periksi. Hän katsoi pelikorttinsa loppuun asti. Se oli Isän tahto. Jeesus heittäytyi täysin Jumalan huolenpidon ja johdatuksen varaan. Hän ei pelännyt. Jeesus rukoili paljon, kysyi Isän tahtoa. Rukouksessa ja Raamatun sanassa Jumala puhuu meille. Meidän tulee kuunnella myös omaa ääntämme, sydäntämme. Emme voi tehdä itseämme vastaan. Se kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Isä ohjaa meitä myös oman tahtomme ja tuntemuksiemme kautta. Hän on luonut meidän kuvikseen, itsenäisiksi, ajatteleviksi ja tunteviksi ihmisiksi. Uskotko, että Isä tykkää meistä ja haluaa meille hyvää. Ottakaamme kunnon uskonloikka Jumalan kämmenelle. Ja hei! Me olemme turvassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti