Onko sinua joskus ottanut päästä kuunnellessasi jonkun tekemisiensä "kehumista"? Kuinka on tullut pyöräiltyä tuhansia kilometrejä, ajettua moottoripyörällä, hypättyä laskuvarjolla, juostua maratoneja, heitettyä tikkaa kymppien arvoisesti, jne, jne. Ja vielä kuinka on tullut käytyä hengellisissä tilaisuuksissa, evankelioitua kaduilla ja aitovierillä, puhuttua seurakunnassa, autettua köyhiä, käännytettyä uskoon, täytyttyä Pyhällä Hengellä, puhuttua kielillä, profetoitua, parannettua sairaita, rukoiltua aamuisin tuntikausia, jne, jne.
Tunnetko itsesi huonoksi ihmiseksi, huonoksi uskovaiseksi, jos et ole näihin pystynyt? Usko, niin kuin elämäkään, ei ole kilpailusuoritus tai elämysurheilua. Uskon määrää ei voida mitata, ei ole mittareita. Elämä on, ja usko on. Jokaisella oman muotoisensa Jumalan lahja.
Paitsi, että itseään voi korostaa, niin sitä voi myös kurjistaa. Jopa kehuskella kurjuudellaan ja nöyryydellään. Olen tähän hurskaaseen kurjuuteen monesti syyllistynyt. Onhan Raamatussakin esimerkkejä. Paavali oli omasta mielestään maailman syntisin ja kurjin ihminen. Aikamoista rehvastelua. Jeesuksen kuvaus fariseuksesta ja publikaanista rukoilemassa on hyvin kuvaava (Luuk. 18:9-14):
"Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen
publikaani. Fariseus asettui paikalleen
seisomaan ja rukoili itsekseen: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen
kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani.
Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan
kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.'
Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta
kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'
"Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen
ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka
itsensä alentaa, se korotetaan."
Siunausta ja kaikkea elämän hyvää kaikille!
