tiistai 2. syyskuuta 2014

Vanha peruna


Joskus tuntuu siltä kuin usko olisi kuin vanha peruna, kurttuinen ja nahistunut.  Ettei kerta kaikkiaan jaksa uskoa.  Ja syyllisyys siitä, että on huono uskovainen. 

Jeesuksen silmissä olemme kaikki hyviä uskovaisia.  Jos alkaa tuntua siltä, että olenpa minä erinomainen uskovainen, olet hakoteillä.  Uskoa ja uskonmäärää ei voida mitata.  Jeesukselle pienikin usko riittää.

Minulla on kukka, joka kasvaa hullun lailla.  Noin vuoden välein lyhennän sitä tyveen asti.  Aina se lähtee uudelleen kasvamaan!  Ihan silmissä se nousee pienen asuntoni kattoa kohti.  Niin on uskokin.  On erämaakausia, jolloin usko on kovilla, mutta varsinkin silloin Jumala on lähellä meitä.  Alkaa uusi kasvu taivasta kohti.  Valo lisääntyy ja uskomme vahvistuu.  Jumala antaa kasvun ihmisellekin.

"Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu."      (Job 14:7)




Ei kommentteja: