Pyhä huolettomuus

 

Eräissä rukoushelmissä on pyhän huolettomuuden helmi.  Tähän helmeen sisältyy rukous: "Herra, sinä tiedät, mitä minä tarvitsen.  Varjele minua huolehtimasta."

 

Pyhä huolettomuus on luottamista Jumalan huolenpitoon ja johdatukseen.  Se on rukoilemista, tekemistä ja olemista Isän käytettävissä.  Luottamusta siihen, että asiat menevät hänen tarkoittamallaan tavalla hyvin, vaikka ne menisivätkin minun mielestäni "mönkään".  Jumalalla ei ole "mönkää".  Se, että asiat menivät minun kannaltani hyvin, voi selvitä vasta jälkeenpäin.  Meidän ei tarvitse murehtia eikä pelätä.

 

"Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon."  (Fil. 4:69)

 

Huolettomuus edellyttää nöyrtymistä Jumalan johdatukseen.  Voimme jättää murehtimisemme hyvällä omalla tunnolla Jeesuksen kannettavaksi.  Hän tuli maailmaan juuri sinua varten. Taakkojamme ei kukaan muu jaksaisikaan kantaa.  Jeesuksen hartiat kyllä kestävät.  Hän odottaa, että saisi auttaa meitä, jos vain siihen suostumme.

 

Miksi emme raaski luopua turhasta huolehtimisesta?  Jos luopuisimme, elämämme saattaisi parantua.  Mutta mitä me sitten tekisimmekään?  Onko tuttu huono parempi kuin tuntematon hyvä?

Hentoa valoa

 

 

 

Joskus tunnen itseni hyvin yksinäiseksi.  Sitä ikään kuin katsoo ulkopuolisena itseään, liikkeitään ja tekemisiään ja ihmettelee, mitä minä teen täällä?  Eilisen tekemiset ja huomisen huolet painavat mieltä.  Tuntuu kuin ei olisi enää toivoa.

 

Mutta voin vakuuttaa, että aina on toivoa.  Jumalan huolenpito on aina läsnä.  Meidän on kuitenkin usein vaikea apua pyytää ja ottaa sitä vastaan.  Ei ole siitä kiinni, etteikö Jumala meistä huolehtisi, vaan siitä, otammeko me avun vastaan.  Osaammeko ottaa.

 

Rukoushelmissä on pyhän huolettomuuden helmi: "Herra, sinä tiedät, mitä minä tarvitsen.  Varjele minua huolehtimasta."  Tämä pieni rukous auttaa hädän hetkellä.  Se on niin lyhyt, että sen voi helposti opetella ulkoa.

 

Toivorikas on rikas toivosta.  Toivo on kuin hento valo luonnossa.  Sitä ei näen, mutta jossakin se tuntuu.  Meidän sisimpäämme on jo syntymässämme annettu toivo.  Ei anneta sen kuolla.  Eihän?

 

"Heittäkää kaikki murheenne hänen (Jeesuksen) kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen."   (1. Piet. 5:7)

 

 



Etten ohi menisi

 



 Miten vaikeaa

minun on luopua vanhasta.

Sellaisesta,

jonka olen tuhat kertaa

todennut toimimattomaksi.

Pelkäänkö onnistumista,

uutta elämää?

Etten voisikaan rypeä

kurjuudessani,

olla enää marttyyri.

Etten voisikaan

kerjätä myötätuntoa,

anella rakkauden murusia

niiltä, jotka eivät minua rakasta.

 

Rukoilen,

että näkisin ne asiat,

jotka ovat minulle tarkoitetut.

Että kuulisin sanat,

minulle sanotut.

Ja että tunnistaisin ihmiset,

jotka minua tarvitsevat,

minua rakastavat.

Etten ohi menisi.



Kun järki naksahti päälle

En hurahtanut uskoon tullessani, eikä järki naksahtanut pois päältä, vaan päinvastoin, järki naksahti päälle.  Jeesuksen avulla olen pysynyt kutakuinkin järjissäni vaikeissa elämäntilanteissa. Usko ja järki mahtuvat kyllä samaan päähän.  Molemmat ovat Jumalan lahjoja.

"Vapauteen Kristus meidät vapautti." (Gal. 5:1).  Usko merkitsee vapautta.  Minäkin ajattelin ennen, että uskovaisilta on mennyt viimeinenkin järki ja vapaus.  Ihminen tekee itse uskostaan suorituksen, pakkopaidan.  Ei Jumala sitä vaadi.  Meidän ei tarvitse olla mieliksi kenellekään, Jumalalle kaikkein vähiten.  Vapaus antaa myös rohkeutta olla rehellisesti oma itsensä.  Kunpa me oppisimme rakastamaan itseämme ja sitä kautta lähimmäistämme.

Mikä on maailman pienin sisäpiiri?  Se olen minä.  Miksemme olisi rohkeita, käyttäisimme vapautta käyttää järkeämme, näyttää tunteitamme?  Kuulukoon ystäväpiiriimme Usko, Toivo, Lempi ja Rauha.  "Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon."  (Joh. 14:27).  Tämä Jeesuksen sana pätee myös ihmissuhteisiimme.





Minä olen aarre

"Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.  Jumala siunasi heidät..."  (1. Moos. 1:27,28)

Jumala on tehnyt luonnon, kaikki, kivistä kärpäsiin.  Luonnossa näkyy elämän rytmi.  Jokaisella risulla on oma paikkansa.  Mitkään värit eivät riitele toistensa kanssa.  Ei lintu ajattele: "Kelpaanko minä?  Olenko hyvä tällaisenaan?  Rakastetaanko minua?"

Mikä siinä on, kun ihminen ei kelpaa itselleen?  Jumalalle me kyllä kelpaamme.  Hän on luonut meidät ja rakastaa meitä.  Olen koko ikäni tapellut itsenäni vastaan.  Ymmärrän, että myös minun pitää hyväksyä ja rakastaa itseäni, ennen kuin voin rakastaa sinua.  Näen muut sellaisina kuin näen itseni.  Eikä se ole aina kovin kaunista katsottavaa.

Ihminen tarvitsee muutokseen Jeesusta.  Ja rukousta.  Ja Jumalaa.  Ja toista ihmistä.  Olen sen niin monesti nähnyt, yksin ei tule mitään.  Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa rakastaa.  Jos hullaannun kaupungilla vastaan tulevasta nelijalkaisesta karvaturrista, miksen hullaantuisi myös itsestäni, ja sinusta?

"Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää."  (1. Moos. 1:31)

Arjen kivuista armon kohtaamiseen

"Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen.  Jumalaan voi luottaa.  Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää." (Kor. 10:13)

Armo on Jumalan ihmisiä kohtaan osoittamaan ansaitsematonta rakkautta.  Uskoontulostani on toista kymmentä vuotta, mutta olen yhä armon suurkuluttaja.  Olen aina elänyt Jumalan huolenpidossa, armossa ja rakkaudessa.  En vain aikaisemmin sitä tiennyt.

 

Meillä kaikilla on oma tiemme tai kinttupolkumme.  Kahta samanlaista reittiä tai elämää ei ole.  Eikö tunnukin välillä siltä, että elämä on yhtä hoippumista ojasta ojaan?  Mutta ojien välissä on tie, Jeesus-tie.  Sillehän Jeesus meidän ojissa konttaamisiemme välissä aina vetää.  Ei hän meitä unohda, vaikka ihmiset unohtaisivatkin.

 

Joskus olen ollut varma, etten enää selviä, että päiväni ovat jo luetut.  Isä meidän -rukouksen sanat: "Päästä minut pahasta" ovat kantaneet, kun muuta en ole jaksanut.  Jumalan käsissä pieni on suurta. 

"Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat." (Ps. 71:20)

Isälle

Rakas taivaallinen Isäni. Tiedän, että sinä rakastat minua. Rakastat minua ehdoitta, juuri tällaisena kuin olen.

Tunnustan nöyrästi, että ilman sinun apuasi ja viisasta ja armollista johdatustasi, en kykene enää aloittamaan alusta. Niin väsynyt ja palasina olen. Anna, Isä, Pyhä Henkesi valoksi tielleni, että kohtaisin ne ihmiset, jotka valosi johdattamina tulevat luokseni, ja joiden luokse minä osaan sinun avullasi tulla.

Anna minulle nöyryyttä, varmuutta ja sinnikkyyttä olla rohkeasti ja iloisesti esillä, sinun käytettävissäsi. Tiedän, että et anna minulle liian suurta taakkaa tai tehtävää, sillä sinulla on omat suunnitelmasi minua varten.

Kiitos, että saan olla armosi ja rakkautesi alla ja kannateltavana kaikkina elämäni hetkinä, jokaisena sekuntina. Kiitos, että näet ja ymmärrät, mitä minä tarvitsen jo ennen kuin itse sitä tiedän tai käsitän.

Rakas taivaallinen Isäni. Auta minua pääsemään hylätyksi tulemisen pelostani. Auta minua muistamaan, että sinä et minua hylkää. Sinä hyväksyt minut tällaisena kuin olen, luomanasi ihmeenä, ihmisenä.

Tapahtukoon minulle sinun tahtosi mukaan.