Äiti,

 

tulinko koskaan

sanoneeksi, että

rakastan sinua?

 

Nyt,

olet poissa

tästä maailmasta,

mutta niin

lähellä, lähellä

 

Lokakuun sumuun

kääriytyvät pellot.

Äidin luona

on aina kesä, kesä

 

 

Eräällä äidillä oli poika, joka joutui huonoille teille.  Äiti rukoili kolmekymmentä vuotta poikansa puolesta, ja niinpä vain kävi, että poika tuli uskoon ja teki elämässään parannuksen.  Äiti sanoi: "Minä rukoilin, ja Jumala kuuli heti."  Näin teki myös minun äitini, ja hänenkin rukouksensa Jumala kuuli heti.

 

Äidit uskovat ja ovat uskollisia.  He eivät hevillä luovuta, kun on heidän lapsistaan kysymys.  Äidit ovat ymmärtäneet, että rakkaus kasvaa sitä käytettäessä.  Miten oppisin sanomaan: "Minä rakastan sinua, sinä olet minulle rakas".

 





Nallina kalliolla

Olin kirkkokahveilla messun jälkeen.  Ahne, kun olen, olin jonon kärkipäässä.  Menin istumaan lähimpään pitkään pöytään.  Yksikään muu ei tullut pöytääni istumaan.  Tuttu herra yritti tulla, mutta vaimo komensi hänet toiseen pöytään.

Istun baarissa kahvilla.  Pöytäni on neljän hengen pöytä.  Mies tulee, kysyy onko tämä tuoli vapaana ja vie tuolin toiseen pöytään.  Samoin käy kahdelle muulle tuolille.  Istun pöydässäni yksin sillä ainoalla jäljelle jääneellä tuolilla.  Ympärilläni on paljon tyhjää tilaa.

"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.  Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi."    (Ps. 23:4)

Sovituskoppiin

 



Eräänä yksinäisenä päivänä kuljeskelin yksinäisenä tavaratalon väenpaljoudessa.  En ollut hymyilypäällä, mutta eivätpä olleet muutkaan.  Ei hymyn hymyä.  Evankelista Billy Craham on sanonut: "Ilo on eräs todellisen kristityn tunnusmerkeistä."  Eipä ollut sinä päivänä kristittyjä juurikaan liikkeellä.

 

Sitten näin kyltin, jossa oli nuoli ja teksti: "Sovituskoppi".  Hyvänen aika, Jeesushan meidän syntimme sovitti päällensä.  Voimme huoletta mennä Jeesuksen luo sovituskoppiin ja tulla sieltä uutena luomuksena.  Ehkäpä hieman jo hymyilevänä.  Ei sen mitään onnen hehkua ja ääneen naurua tarvitse olla, vaan pientä pilkettä silmäkulmassa, hyväntahtoisuutta, itsensä ja vastaantulijoiden hyväksymistä.

 

Päätin poiketa näiden oivallusten kunniaksi tavaratalon kahvilaan kupposelle.  Ystävällinen myyjärouva tervehti minua hymyillen.  Moni asiakas hymyili myös.  Enkä tuntenut itseäni yhtään naurettavaksi, vaan hymyilin takaisin!  Olinko sittenkään niin yksinäinen kuin kuvittelin?

 

 

 

 



Keskity armoon ja toivoon

Me ihmiset haluamme saada vastauksia elämämme kysymyksiin mahdollisimman helpolla, "nappia painamalla".  Minun etsinnässäni tulivat mukaan itämaiset filosofiat, astrologiat, horoskoopit, tarot-kortit ja muut entisten ja tulevien elämien selittäjät.  Kun tulin uskoon, sain heittää nämä asiat menemään, kirjaimellisesti roskiin.  Jeesus voitti ne kaikki 100 - 0!

Kyllä minä vieläkin vilkaisen joskus horoskooppeja.  Lukaisin eräässä elämäni aallonpohjassa paikallislehden viikkohoroskoopin.  Siinä luki: "Keskity armoon ja toivoon".  Olin ällikällä lyöty.

Voiko Jumala puhua vaikka horoskoopin kautta?  Keskustelin tästä asiasta papin kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että miksipä ei.  Jumalalle on kaikki mahdollista, ja hänen keinonsa ovat monenlaiset ja usein meille ihmisille uskomattomat ja täysin käsittämättömät.

Ja onhan meillä Jumalan horoskooppi. Raamattu!  Jumalan sanaan kannattaa luottaa enemmän kuin ihmisten enemmän tai vähemmän vakavasti tehtyihin ennustuksiin ja mestarointeihin.  Pidetään tästä Jumalan horoskoopista kiinni ja sielu avoimena.  Jumala yllättää aina.



Vapaana kuin taivaan lintu

Olen ihminen, joka herkästi rakentaa pakkopaitoja ympärilleen.  Myös uskonelämässä saattaa käydä näin.  Tulee rukouspakko, päivän sanan -lukemispakko, kirkossakäyntipakko, hurskastelupakko, vakavuuspakko, ym, ym. Uskovaisen elämästä saattaa tulla kieltojen ja rajoitusten viidakko.  On hyvä muistaa, että asiat voi tehdä monella lailla.  Ei ole niinkään kysymys siitä, mitä tehdään, vaan miten se tehdään.  Teemmekö sen Jeesukseen vai johonkin ns. korkeampaan voimaan luottaen.  Kaikkien pakkojen, rajoitusten ja kieltojen keskellä on vaarana, että ilosanomasta tuleekin äläsanoma.

Rukouksessa voimme jättää kaiken taivaan Isän hoitoon ja heittäytyä hänen kämmenelleen lepäämään.  Ei meidän tarvitse pitkiä luetteloita hänelle ladella ja pinnistellä, että tuliko nyt kaikki varmasti sanottua.  Jumala kyllä tietää kaiken, meidän ei tarvitse häntä muistutella.  Rukous on lepäämistä, hiljaisuutta, kuuntelua varmana siitä, että Jumala kuulee ja tietää.  Rukous on myös kiitollisuutta ja iloa.

Voimme olla hyvällä omatunnolla vapaita.  Meidän ei tarvitse vuoria siirtää (vaikka Jumalalle sekin on mahdollista).  Meidän ei tarvitse murehtia ja kantaa huonoa omatuntoa, kun Jumala ei mielestämme kuuntele ja puhu meille.  Hiljaisuuskin on rukousvastaus.  Vapauteen Kristus meidän vapautti!



Isot jalat

Keittiöni pöydällä istuu virnuileva koriste-enkeli.  Siinä se minua tillottaa isoine jalkoineen ja pienine siipineen.  Se on tuottanut minulle iloa ja piristystä aamuihini viime joulusta lähtien, jolloin sen alesta ostin.

Pitäisikö meillä ihmisilläkin olla isot jalat, jotka pysyvät maassa, ja joilla pystyy liikkumaan upottavassakin maastossa?  Miksei myös pienet siivet, ettemme lentäisi pakoon kauas pois, mutta joilla voisimme matalalennossa rientää toisen ihmisen luo.

Mikä siinä on, kun meistä tuntuu usein niin vaikealta lähestyä 
ihmistä?  Mennä mielenkiintoisen ihmisen luo, laskea käsi hänen olkapäälleen ja sanoa: "Hei, minä olen Esko.  Lähtisitkö jonain päivänä kanssani kahville?"  Niin kuin äitini tapasi sanoi: "Ei se ota, jos ei annakkaan."  Eli mitä meillä on menetettävää.  Tämä tuntematon saattaa ilahtua ikihyväksi ja meidän molempien päivä(t) on pelastettu.

Jeesus ei pelännyt ihmisiä, ei herroja eikä narreja.  Hän lähestyi heitä, kosketti heitä.  Parantaen ja anteeksi antaen.  Hän kulkee nytkin vierellämme.  Välillä hän kantaa meitä, kun emme jaksa enää askeltakaan.  Ystävän käsi on lämmin ja tuntuu mukavalta.



Jokaisella päivällä on valonsa

"Nyt ei valoa näy,

pilvet sen peittävät.

Sitten tulee tuuli

ja lakaisee puhtaaksi

taivaan."
 

(Job. 37:21)

 

Joskus tunnen itseni hyvin väsyneeksi.  Väsyneeksi jokapäivään, väsyneeksi uskossa, toivossa ja rakkaudessa.  Väsyneeksi yksinäisyyteen, väsyneeksi Jumalaan.  Ajattelen mahdankohan selvitä?  Eikö tähän päivään tulekaan valoa?

 

Sitten se tapahtuu.  Tuntematon ihminen kadulla katsoo minuun, hymyilee.  Terhakka koira tassuttelee vastaan.  Vaunuista iloinen vesseli katsoo kysyvästi: "Mikä sinulla on, aikuinen."  Ja varpuset ne tirskuttavat pensaikossa.

 

Herään horroksesta.  Minun ympärillänihän tapahtuu koko ajan hyviä asioita.  Jumalan luonnosta ja meistä, Jumalan luomista ihmisistä, loistaa valo.  Sen näkee, kun katsoo sillä silmällä, ja kuulee, kun kuuntelee sillä korvalla.

 

Pimeää päivää ei ole.  Pilvisyys vaihtelee elämässä.  Ei ole niin säkkipimeää, ettei meitä Jeesus löytäisi.  Ei ole niin syvää kaivoa, jonka pohjalle Jeesus ei ylettyisi.

 

Jumalan kirkkaus loistaa meistä ja meihin.