Etten ohi menisi

 



 Miten vaikeaa

minun on luopua vanhasta.

Sellaisesta,

jonka olen tuhat kertaa

todennut toimimattomaksi.

Pelkäänkö onnistumista,

uutta elämää?

Etten voisikaan rypeä

kurjuudessani,

olla enää marttyyri.

Etten voisikaan

kerjätä myötätuntoa,

anella rakkauden murusia

niiltä, jotka eivät minua rakasta.

 

Rukoilen,

että näkisin ne asiat,

jotka ovat minulle tarkoitetut.

Että kuulisin sanat,

minulle sanotut.

Ja että tunnistaisin ihmiset,

jotka minua tarvitsevat,

minua rakastavat.

Etten ohi menisi.



Kun järki naksahti päälle

En hurahtanut uskoon tullessani, eikä järki naksahtanut pois päältä, vaan päinvastoin, järki naksahti päälle.  Jeesuksen avulla olen pysynyt kutakuinkin järjissäni vaikeissa elämäntilanteissa. Usko ja järki mahtuvat kyllä samaan päähän.  Molemmat ovat Jumalan lahjoja.

"Vapauteen Kristus meidät vapautti." (Gal. 5:1).  Usko merkitsee vapautta.  Minäkin ajattelin ennen, että uskovaisilta on mennyt viimeinenkin järki ja vapaus.  Ihminen tekee itse uskostaan suorituksen, pakkopaidan.  Ei Jumala sitä vaadi.  Meidän ei tarvitse olla mieliksi kenellekään, Jumalalle kaikkein vähiten.  Vapaus antaa myös rohkeutta olla rehellisesti oma itsensä.  Kunpa me oppisimme rakastamaan itseämme ja sitä kautta lähimmäistämme.

Mikä on maailman pienin sisäpiiri?  Se olen minä.  Miksemme olisi rohkeita, käyttäisimme vapautta käyttää järkeämme, näyttää tunteitamme?  Kuulukoon ystäväpiiriimme Usko, Toivo, Lempi ja Rauha.  "Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon."  (Joh. 14:27).  Tämä Jeesuksen sana pätee myös ihmissuhteisiimme.





Minä olen aarre

"Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.  Jumala siunasi heidät..."  (1. Moos. 1:27,28)

Jumala on tehnyt luonnon, kaikki, kivistä kärpäsiin.  Luonnossa näkyy elämän rytmi.  Jokaisella risulla on oma paikkansa.  Mitkään värit eivät riitele toistensa kanssa.  Ei lintu ajattele: "Kelpaanko minä?  Olenko hyvä tällaisenaan?  Rakastetaanko minua?"

Mikä siinä on, kun ihminen ei kelpaa itselleen?  Jumalalle me kyllä kelpaamme.  Hän on luonut meidät ja rakastaa meitä.  Olen koko ikäni tapellut itsenäni vastaan.  Ymmärrän, että myös minun pitää hyväksyä ja rakastaa itseäni, ennen kuin voin rakastaa sinua.  Näen muut sellaisina kuin näen itseni.  Eikä se ole aina kovin kaunista katsottavaa.

Ihminen tarvitsee muutokseen Jeesusta.  Ja rukousta.  Ja Jumalaa.  Ja toista ihmistä.  Olen sen niin monesti nähnyt, yksin ei tule mitään.  Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa rakastaa.  Jos hullaannun kaupungilla vastaan tulevasta nelijalkaisesta karvaturrista, miksen hullaantuisi myös itsestäni, ja sinusta?

"Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää."  (1. Moos. 1:31)

Arjen kivuista armon kohtaamiseen

"Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen.  Jumalaan voi luottaa.  Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää." (Kor. 10:13)

Armo on Jumalan ihmisiä kohtaan osoittamaan ansaitsematonta rakkautta.  Uskoontulostani on toista kymmentä vuotta, mutta olen yhä armon suurkuluttaja.  Olen aina elänyt Jumalan huolenpidossa, armossa ja rakkaudessa.  En vain aikaisemmin sitä tiennyt.

 

Meillä kaikilla on oma tiemme tai kinttupolkumme.  Kahta samanlaista reittiä tai elämää ei ole.  Eikö tunnukin välillä siltä, että elämä on yhtä hoippumista ojasta ojaan?  Mutta ojien välissä on tie, Jeesus-tie.  Sillehän Jeesus meidän ojissa konttaamisiemme välissä aina vetää.  Ei hän meitä unohda, vaikka ihmiset unohtaisivatkin.

 

Joskus olen ollut varma, etten enää selviä, että päiväni ovat jo luetut.  Isä meidän -rukouksen sanat: "Päästä minut pahasta" ovat kantaneet, kun muuta en ole jaksanut.  Jumalan käsissä pieni on suurta. 

"Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat." (Ps. 71:20)

Isälle

Rakas taivaallinen Isäni. Tiedän, että sinä rakastat minua. Rakastat minua ehdoitta, juuri tällaisena kuin olen.

Tunnustan nöyrästi, että ilman sinun apuasi ja viisasta ja armollista johdatustasi, en kykene enää aloittamaan alusta. Niin väsynyt ja palasina olen. Anna, Isä, Pyhä Henkesi valoksi tielleni, että kohtaisin ne ihmiset, jotka valosi johdattamina tulevat luokseni, ja joiden luokse minä osaan sinun avullasi tulla.

Anna minulle nöyryyttä, varmuutta ja sinnikkyyttä olla rohkeasti ja iloisesti esillä, sinun käytettävissäsi. Tiedän, että et anna minulle liian suurta taakkaa tai tehtävää, sillä sinulla on omat suunnitelmasi minua varten.

Kiitos, että saan olla armosi ja rakkautesi alla ja kannateltavana kaikkina elämäni hetkinä, jokaisena sekuntina. Kiitos, että näet ja ymmärrät, mitä minä tarvitsen jo ennen kuin itse sitä tiedän tai käsitän.

Rakas taivaallinen Isäni. Auta minua pääsemään hylätyksi tulemisen pelostani. Auta minua muistamaan, että sinä et minua hylkää. Sinä hyväksyt minut tällaisena kuin olen, luomanasi ihmeenä, ihmisenä.

Tapahtukoon minulle sinun tahtosi mukaan.

Uskalla luottaa

"Rauha teille. 

Minä tässä olen. 

Älkää pelätkö."

Uskonko minä?  Luotanko minä Jumalaan ja Jeesukseen?  Ihmiselle käy usein niin, että hän yrittää olla itse Jumala.  Luojan ja luodun osat menevät sekaisin.  Minun pitää voida, osata ja tehdä kaikki itse.  Luottamuksen puuttuessa yritän kannatella kaikkia ja kaikkea, koko maailmaa.  Ja tietäähän siinä, miten sitten käy.  Rassaan ja ressaan itseni uuvuksiin asti.  Ja silti tuntuu, ettei mistään tule mitään.  Elämän pelko on epäluottamusta.  Jos pelkään, en luota.

Mutta.  Milloinkaan ei ole liian myöhäistä alkaa uutta.  Omin voimin emme siihen pysty, mutta Jeesuksen avulla.  Kukaan ei ole liian nuori, vanha tai vajakki.  Jokainen meistä on sopivassa iässä ja iskussa.  Kevät on otollista aikaa.  Samoin kesä, syksy ja talvi.

Mikä helpotus.  Meidän ei tarvitse  voida.  Voimme luottaa, että Jeesus on kanssamme.  Hän on luvannut kulkea edellämme ja raivata meille tietä, tapahtuipa mitä tahansa.  Luottamuksesta Jumalaan lähtee myös luottamus ihmisiin.  Jeesus sanoo meille joka ikiselle: "Älä pelkää!  Uskalla luottaa!  Uskalla elää!"

Lapsellista

Auringonsilta

Vanhetessa alkaa nähdä pieniä, iloa tuottavia asioita paremmin kuin nuorena.  Lapset, koirat, pensaissa tirskuttelevat varpuset, vastaantulijan hymyn hipaisu, luonnon valot, värit ja tuoksut, tässä muutamia itselleni iloa tuottavia asioita.  Jospa olen tulossa lapseksi jälleen!  Pieni lapsi ei kyseenalaista. Hän ihmettelee, näkee valtavasti uusia asioita.  Jos hän kaatuu, hän ei jää paikalleen makaamaan.  Lapsi nousee ylös yhtään epäilemättä, etteikö oppisi kävelemään.  Hän ei jää rähmälleen ja ajattele: "Olkoon, ei tästä kuitenkaan mitään tule."

Jeesus kehottaa: "Tulkaa lasten kaltaisiksi."  Teemmekö me aikuiset elämän turhan monimutkaiseksi?  Usein paahdamme minä, minä -asenteella.  Onko siinä Jumalalla muuta virkaa kuin jäädä sivusta katsojaksi?  Olen miettinyt monta kertaa, mitä menetettävää minulla on, jos luotan Jumalaan ja annan hänelle elämässäni tilaa toimia.  Ei tämä tästä ainakaan huonommaksi voi mennä. Päinvastoin, elämässä alkaa tulla vastaan pieniä tähtihetkiä, hyvän mielen pisaroita.

"Yhtä pyydän, Vapahtaja,

tänään yhtä pyydän vain:

Näytä yhden päivän matka,

askel, jonka tänään sain.

Keiden kanssa, mihin suuntaan

polku tänään avautuu?

Millä tavoin Isän tahto

meissä tänään tapahtuu?"

Anna-Maija Raittila,

virsi nro 525