Huonot uskovaiset

Ennen uskoontuloani pidin uskovaisia itsekeskeisinä ja omahyväisinä sisäpiiriläisinä.  Uskoontuloni jälkeen käsitykseni muuttui aivan toisenlaiseksi.  Nyt, kymmenisen vuoden kuluttua, minusta on alkanut taas tuntua vähän samanlaiselta.

Olen alkanut myös tuntea itseni yhä huonommaksi ja huonommaksi uskovaiseksi.  TV7-kanavaa, joka on hengellinen tv-kanava Suomessa, en enää juurikaan katso.  Tuntuu, ettei minulle ole tapahtunut mitään niistä ihanista asioista, joita siellä esiintyville ihmisille on tapahtunut.  Jumala puhuu heille ja vastaa rukouksiin, Pyhä Henki johdattaa ja ihmeitä ja paranemisia tapahtuu koko ajan.  Tuntuu, että he eivät elä siinä arkipäivässä, jossa minä taaperran päivästä toiseen.  Eipä ole löytynyt puhujaa, joka olisi lohduttanut heitä, joiden rukouksiin ei ole vastattu, heitä, jotka eivät ole parantuneet, heitä, joilla ei ole kielillä puhumisen armolahjaa tai heitä, jotka eivät puhujan patisteluista huolimatta pysty nousemaan seisomaan, nostamaan käsiä pystyyn tai ylistäen tanssimaan.

Mietin teenköhän jotakin väärin, uskonko väärin?  En jaksa millään uskoa, että näin olisi.  Minusta uskosta on tullut eräänlaista elämyskilpailua.  Kuka järjestää parhaimman Jeesus-shown?  Missä on eniten menoa ja meininkiä?  Luojalle kiitos on vielä sunnuntaijumalanpalvelukset kirkoissa.  Siellä voi heikkokin olla turvassa, kuunnella hienoa urkumusiikkia, veisata ja käydä ehtoollisella.  Tietysti Jumala kutsuu meitä monella tavalla ja monissa paikoissa, kaikille ei kaikki sovi.  Pääasia on ettemme unohda sanomaa Jeesuksesta. Ja että muistamme viimeisinä raahustaviakin.  Jeesus sanoo: "Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä." (Matt. 19:30).

Totta puhuen on minunkin rukouksiini vastattu ihan konkreettisesti.  Tästä esimerkkinä olkoon seuraava.  Uskoontuloni alussa halusin pyrkiä Kansan Raamattuseuran järjestämälle evankelistakurssille Lohjan Vivamoon.  Kurssi oli kallis, 600 euroa, johon minulla ei ollut varaa.  Rukoilin taivaan Isää: "Jos sinun tahtosi on, että menen tälle kurssille, niin järjestä kurssimaksu." 
Ja niin vain kävi, että kotiseurakuntani maksoi osan kurssimaksusta ja kurssin järjestäjä antoi vähävaraiselle roiman alennuksen.  Minulle jäi maksettavaksi kokonaista kaksi euroa!

Evankelioinnin haaste ei siis välttämättä ole siinä,

uskallammeko puhua tuntemattomalle ihmiselle hengellisistä asioista.

Usein se on siinä, näkyykö usko arkielämässä,

ja jos näkyy, miltä se näyttää.

(Lari Launonen)

Onneen ei ole oikotietä

Syksyn sumuiset päivät ovat ihania.  Hiljaisuus lepää päällämme ja valonkajastus siunaa meitä jostain korkealta.  On kiva miettiä lähimenneisyytensä tähtihetkiä.  Niiden ei tarvitse olla suuria.  Pienet asiat ovat usein suuria asioita, kunhan ne vain huomaa.  Jokaisessa säässä on oma tähtihetkensä.

Erään marketin luona asvaltoitu kevyen liikenteen väylä teki mutkaan.  Lyhyessä ajassa muodostui oikopolku.  Tienpitäjä, fiksu kun oli, päätti asvaltoida tämä oikopolunkin.  Lyhyessä ajassa muodostui kuitenkin uusi oikopolku, jota ei enää asvaltoitu.

Jeesus sanoo:"Minä olen tie, totuus ja elämä.  Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."  (Joh. 14:6).  Eli ihan selvät ajo-ohjeet.  Mutta me haluamme oikaista, päästä nopeammin, meillä on kiire.  Jeesuksen rakentama pikitie ei kelpaa, ei kiinnosta, se tekee mutkan.  Ei auta, vaikka Jeesus rakentaa toisen reitin, vähän lyhyemmän.  Mutta ei, meille kelpaa vain lyhin tie, vaikka se olisi oikotie helvettiin. 

Matka Jeesuksen kanssa on paras meille särkyneille ja särjetyille.  Vaikka hoippuisimme ojasta ojaan, Jeesus on aina vierellämme.  Elämässä on päiviä, jolloin kukaan ei tunnu huomaavan meitä, katsovain meitä, saatikka hymyilevän meille. Silloinkin meillä on Jeesus, joka tekee kaiken tämän ja paljon, paljon enemmän.  Mitäpä, jos aloittaisimme lähettämällä sähköpostia Jeesukselle: rukoilisimme.  Samassa osoitteessa taitaa se taivaan Isäkin olla.

Rakkaus ja vapaus

Jumalan rakkaus tekee meistä vapaita.  "Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon." (1. Joh. 4:17-18).  Olemme vapaita, kun meidän ei tarvitse pelätä.  Jumalan rakkaus meitä kohtaan on tätä täydellistä rakkautta.  Rakkaudessaan hän lähetti Jeesuksen meitä pelastamaan.  Jeesus sanoo: "Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta." (Joh. 15:13).  Näinhän Jeesus  teki. 

Meistä saattaa tuntua, että emme ole rakastamisen arvoisia, ansainneet kenenkään rakkautta.  Mutta rakkaus ei ole vaihtokauppaa.  Kun rakastaa, ei odota vastarakkautta. Tämä saattaa tuntua liian vaativalta.  Kaikki kuitenkin ansaitsevat olla rakastettuja ja saada rakastaa.  Emme ole täydellisiä, mutta rakastamisen arvoisia.

Rakkautemme saattaa myös kahlita ja syyllistää rakkauden kohdetta, jos tämä ei pystykään rakastamaan.  Hän ahdistuu.  Ahdistuneen ihmisen kyky rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan pienenee.  Hän joutuu elämässään pienelle paikalle.

Jumalan rakkaus toimii toisella tavalla.  Se antaa meille vapautta juuri sellaisina kuin olemme.  Kun usko tuli minuun, olen vapautunut monista asioista ja riippuvuuksista.  Olen paikattuna ja uudelleen ja uudelleen särkyneenä ihmisenä saanut kokea Jumalan rakkautta monella erityisellä tavalla.  Ei ole mitään asiaa, joka estäisi Jumalaa rakastamasta meitä.

Jeesus sanoo: "Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne." (Joh. 15:17)

Luonto hoitaa

"Kun katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen!  Kuitenkin sinä häntä muistat.  Mikä on ihmislapsi!  Kuitenkin pidät hänestä huolen."

(Ps. 8:4-5)

Onko meillä varaa jättää kauneus ympärillämme huomaamatta?  Usein haluamme tallentaa, emme katsoa, kokea, tuntea ja nauttia, nyt.  Saatamme voivotella, että olisipa sattunut kamera mukaan.  Tykkään kovasti syksystä, jonka vuodenajan näin ensimmäisenä elämässäni.  Syksyllä luonto menee tauolle, lepäämään, keräämään voimia kevättä varten.  Luonto on kuin taivas maan päällä.

Tallennammeko myös omaa elämäämme?  Laitammeko sitä ikään kuin pankkiin vastaisen varalle kasvamaan korkoa.  Ei, elämä ei kasva korkoa.  Se on tarkoitettu heti käytettäväksi, nautittavaksi joka päivä.  Joskus se maistuu karvaalta ja joskus makealta.  Onko minulla rohkeutta vihdoinkin ottaa käsijarru pois päältä?

Ihminen on kuin magneetti, joka vetää roinaa puoleensa.  Kuin tehdas ajetaan alas, huolletaan ja käynnistetään uudelleen, on meidänkin syytä välillä purkaa magneetti.  Luopua turhasta, että uutta, taivastakin, mahtuisi tilalle.

Jumalan lahjat

Meillä kaikilla on lahjoja.  Lahjatonta ihmistä ei ole olemassakaan.  Ehkä suurin este lahjomme käyttämiselle on, että itse tunnemme itsemme huonoksi ja lahjattomaksi: "Enhän minä nyt mitään ole ja osaa."  Minä tunsin itseni lahjattomaksi lapseksi ja nuoreksi.  Kukaan ei kertonut minulle, että minussa olisi jotain erityistä. Rohkaisu, kannustaminen ja innostaminen ovat tärkeitä.

     Jumalalla ei ole lahjattomia lapsia.  Hän tietää, mitä on meille antanut, eikä vaadi meiltä mahdottomia.  Kaikki lahjat ovat yhtä tärkeitä.  Hymy, katse, kosketuskin ovat tärkeitä niiden saajille.  Pääasia ei olekaan se, mitä lahjoja meillä on, vaan että käytämme niitä ja miten niitä käytämme.

     Koskaan ei ole liian myöhäistä.  Minulta meni lähes puoli vuosisataa, ennen kuin minulle selvisi, että saattaahan kenties ehkä kuitenkin olla jotain pieniä lahjoja, joita voin käyttää.  Ikäkään ei ole rajoite, sillä Jumala ei tunne eläkeläisiä.  Hänen töistään ei jäädä eläkkeelle.  Aina on mahdollista kokeilla ja aloittaa jotain uutta.

Nyt ei valoa näy,

pilvet sen peittävät.

Sitten tulee tuuli

ja lakaisee puhtaaksi taivaan.

(Job. 37:21)

ETTEN OHI MENISI

-

Miten vaikeaa

minun on luopua vanhasta.

Sellaisesta,

jonka olen tuhat kertaa

todennut toimimattomaksi.

-

Pelkäänkö onnistumista,

uutta elämää?

-

Etten voisikaan rypeä

kurjuudessani,

olla enää marttyyri.

Etten voisikaan

kerjätä myötätuntoa,

anella rakkauden murusia

niiltä, jotka eivät minua rakasta.

-

Rukoilen,

että näkisin ne asiat,

jotka ovat minulle tarkoitetut.

Että kuulisin sanat,

minulle sanotut.

Ja että tunnistaisin ihmiset,

jotka minua tarvitsevat,

minua rakastavat.

Etten ohi menisi.

-

TULE KIIREESTI ALAS

-

Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: "Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi." Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen.

(Luuk. 19:1-6)

-

Minua saattaa kiinnostaa joku ihminen. En kuitenkaan uskalla lähestyä häntä, vaan tarkkailen häntä piilosta, etäämmältä, niin kuin Sakkeus tarkkaili Jeesusta puusta. Minulla on yhtä aikaa pelko ja toivo tulla nähdyksi.

-

Niin on myös Jeesuksen suhteen. Kiinnostumme hänestä ja tunnemme vetoa hänen puoleensa, mutta emme rohkene vastata Jeesuksen kehotukseen kyllä ja tulla puusta alas. Jeesus sanoo suoraan: "Minä tulen sinun luoksesi kylään tänä iltana." Keksimmekö me verukkeita: "Meillä on niin huono siivo, eikä ole pullaakaan. Soitellaan myöhemmin." Vai otammeko iloiten Jeesuksen vastaan, niin kuin publikaani Sakkeus teki.

-