Syksyn sumuiset päivät ovat ihania. Hiljaisuus lepää päällämme ja valonkajastus siunaa meitä jostain korkealta. On kiva miettiä lähimenneisyytensä tähtihetkiä. Niiden ei tarvitse olla suuria. Pienet asiat ovat usein suuria asioita, kunhan ne vain huomaa. Jokaisessa säässä on oma tähtihetkensä.
Erään marketin luona asvaltoitu kevyen liikenteen väylä teki mutkaan. Lyhyessä ajassa muodostui oikopolku. Tienpitäjä, fiksu kun oli, päätti asvaltoida tämä oikopolunkin. Lyhyessä ajassa muodostui kuitenkin uusi oikopolku, jota ei enää asvaltoitu.
Jeesus sanoo:"Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6). Eli ihan selvät ajo-ohjeet. Mutta me haluamme oikaista, päästä nopeammin, meillä on kiire. Jeesuksen rakentama pikitie ei kelpaa, ei kiinnosta, se tekee mutkan. Ei auta, vaikka Jeesus rakentaa toisen reitin, vähän lyhyemmän. Mutta ei, meille kelpaa vain lyhin tie, vaikka se olisi oikotie helvettiin.
Matka Jeesuksen kanssa on paras meille särkyneille ja särjetyille. Vaikka hoippuisimme ojasta ojaan, Jeesus on aina vierellämme. Elämässä on päiviä, jolloin kukaan ei tunnu huomaavan meitä, katsovain meitä, saatikka hymyilevän meille. Silloinkin meillä on Jeesus, joka tekee kaiken tämän ja paljon, paljon enemmän. Mitäpä, jos aloittaisimme lähettämällä sähköpostia Jeesukselle: rukoilisimme. Samassa osoitteessa taitaa se taivaan Isäkin olla.
1 kommentti:
Aamen!
Lähetä kommentti