Haluan rakastaa. Voiko yksinäinen rakastaa? Voiko yksin, neljän seinän sisällä rakastaa? Voi, ainakin itseään. Ihminen, neljän seinän sisällä, sitä kuitenkin vähiten tekee.

Mitä teen yksinäisyydelläni? Mitä me teemme yksinäisyyksillämme? Olemmeko sitkeästi yksin yksin? Satatuhatta miljoonaa ihmistä yksin yksin.

Vai otammeko riskin ja lähestymme toista ihmistä, ehkä yhtä yksinäistä kuin minä. Sanomme: "Lähtisitkö kanssani kahville, haluaisin tutustua sinuun?" Ehkä kahvittelu ei toiselle käy, sillä hänellä on oikeus kieltäytyä. Ja mitä oikestaan siinäkään tapauksessa häviän? Mutta aina on onnistumisen ja tutustumisen ilon mahdollisuus. Ja yksinäisyyskin on paljon hauskempaa ystävän kanssa.

Jeesus sanoo: "Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne." (Joh. 15:17).

Toivon, että kun siirryn ajasta iäisyyteen, minusta voitaisiin sanoa: "Hän rakasti ihmisiä. Häntä sai rakastaa. Hän oli rakastettava ihminen."

-

Uusi alku,

tässä ja nyt.

Meille on annettu paljon mahdollisuuksia aloittaa alusta. On monia uusia alkuja: uusi vuosi, kuukausi, viikko, aamu, tunti, minuutti. Jokainen hetki voi olla uuden, paremman alku. Jo seuraavan nurkan takana voi odottaa onni.

Jos katsomme ympärillemme, näemme paljon uusia alkuja: kevät, uusi itu, hiirenkorvat, muuttolintujen tulo, eläinlapsi, pieni ihminen. Loputtomasti alkaa tai on alkamassa jotakin uutta.

Uusien alkujen näkeminen ei vaadi ekstreme-elämyksiä tai tosi tv:tä. Tarvitaan olemista tässä ja nyt. Tässä olen, kun en muuta jaksa, osaa, tahdo.

On valtavasti pieniä ja vähän suurempia hyvän olon asioita. Minulle sellaisia ovat esimerkiksi puut ja linnut, taivaan värit. Ei tarvitse pelätä, että hyvä olo tai onni menee ohi, jos erehdyn niistä nauttimaan. Hyvällä ololla ja hyvillä asioilla on taipumus lisääntyä, kun niitä käyttää ja harjoittaa.

Jeesus sanoo: "Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut."

(Mark. 6:26)

-

Talven ruohot

taivuttaneet kauniisti päänsä.

Luoja, sinä nostat meidät.

Kävin jouluna kirkossa. Kirkon takaosaan oli rakennettu jouluseimi. Oli nähty vaivaa. Tulos oli kaunis ja mielenkiintoinen. Oli muun muassa lampaita, joista yksi musta.

Kirkkoherra saarnasi. Hän kehui vaimoaan käteväksi käsistään. Vaimo valmisti jouluseimiäkin. Puhuja mainitsi vielä, että ajattelupuoli heidän perheessään on hänen vastuullaan. Tuli heti mieleen, etteikö vaimo sitten osaa ajatella? Kirkkoherra halusi varmaan korostaa omaa osaamattomuuttaan ja epäkäytännöllisyyttään, mutta asia kääntyikin päälaelleen. Hän tulikin mollanneeksi vaimoaan.

Kun tulin taas tapaninpäivänä kirkkoon, näin että musta lammas oli nostettu paimenen syliin. Tuli lämmin, hyvä olo. Meistä mustista lampaistakin pidetään huolta. Saamme Hyvän Paimenen sylihoitoa.

-

Rakastan lähimmäistäni,

aloitan itsestäni.

Kehotus rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä, tuntuu vaativalta. Siinä pidetään luonnollisena, että ihminen rakastaa itseään ja osaa rakastaa silloin naapuriaankin.

Lähimmäisen rakastaminen on hyvä aloittaa kotoa. Entä jos asun yksin? Kaikkien kotona asuu kuitenkin joku: minä. Itselle voi vaikka tarjota pullakahvit silloin tällöin hyvän kaveruuden merkiksi.

Masennuksen ja itsensä rakastamisen kanssa on elettävä päivä kerrallaan. En lupaa mitään, mutta rakastan tänä päivänä hieman itseäni. Ja sinua. Ehkä hemmottelenkin.

Luojalla on ollut huumorintajua meitä luodessaan, niin erilaisia me olemme. Mutta kukapa ei luotujaan rakastaisi.

-