Luonto hoitaa

"Kun katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen - mikä on ihminen!  Kuitenkin sinä häntä muistat.  Mikä on ihmislapsi!  Kuitenkin pidät hänestä huolen."

(Ps. 8:4-5)

Onko meillä varaa jättää kauneus ympärillämme huomaamatta?  Usein haluamme tallentaa, emme katsoa, kokea, tuntea ja nauttia, nyt.  Saatamme voivotella, että olisipa sattunut kamera mukaan.  Tykkään kovasti syksystä, jonka vuodenajan näin ensimmäisenä elämässäni.  Syksyllä luonto menee tauolle, lepäämään, keräämään voimia kevättä varten.  Luonto on kuin taivas maan päällä.

Tallennammeko myös omaa elämäämme?  Laitammeko sitä ikään kuin pankkiin vastaisen varalle kasvamaan korkoa.  Ei, elämä ei kasva korkoa.  Se on tarkoitettu heti käytettäväksi, nautittavaksi joka päivä.  Joskus se maistuu karvaalta ja joskus makealta.  Onko minulla rohkeutta vihdoinkin ottaa käsijarru pois päältä?

Ihminen on kuin magneetti, joka vetää roinaa puoleensa.  Kuin tehdas ajetaan alas, huolletaan ja käynnistetään uudelleen, on meidänkin syytä välillä purkaa magneetti.  Luopua turhasta, että uutta, taivastakin, mahtuisi tilalle.