Joskus sitä tuntee itsensä näkymättömäksi. Ettei kukaan huomaa tai kuule. Silloin teen pienen testin. Menen kauppaan, ja jos automaattiovi aukeaa, en ole näkymätön. Aina on tähän mennessä auennut.
Lapset kaipaavat huomioiduiksi tulemista. Että joku huomaa hänet, on kiinnostunut hänestä. Se on tärkeää meille aikuisillekin. Että on joku joka näkee, kuulee, huomaa. Että on joku, joka odottaa minua, vaikka kaukanakin. Toinen ihminen voi kyllä kuunnella sinua, mutta ei ilmaise mitenkään, että on kuullut. On nähnyt sinut, mutta on kuin ei näkisikään. Tällainenko minäkin olen? Enkö kerro toiselle ihmiselle, että näen hänet, välitän hänestä?
Ihminen on taitava kampittamaan itseään. "Minä en ole näkemisen tai kuulemisen, arvoinen. Kukapa sitä tällaista huomaa, välittää, rakastaa". Jeesus lähtee siitä, että ihminen rakastaa itseään ja voi sitä kautta rakastaa myös lähimmäistään kuin itseään. Meistä vajakeista se tuntuu välillä toivottomalta, mutta Jeesukselle on kaikki mahdollista.
"Jeesus, sinä huomaat meistä jokaisen.
Epäilevät tuomaat tunnet parhaiten.
Ei aina usko kestä. Herraa rukoilen:
Uupumasta estä, yksin jaksa en."
(Anna-Mari Kaskinen, virsi 513)
