ON YHÄ TOIVOA-
"Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu. Vaikka sen juuri vanhenee maassa, vaikka sen tyvi kuolee, jo kostea henkäys saa sen taas työntämään vesaa ja versomaa kuin nuori tammi." (Job. 14:7)
-
Tuntui siltä, että olen pystyyn kuollut. En jaksanut enää uskoa. Minäkö muka uskovainen? Mitä minäkin olen itsestäni kuvitellut? Ahdistuksessani jaksoin vain rukoilla: "Päästä minut pahasta! Päästä minut pahasta!" Ja Jeesus päästi. Hän ei tarvitse hienoja rukouksia tai lepertelyjä. Hiljainen, lähes sanoton ahadistukseni oli Jeesukselle kaunis rukous. Ja niin pieni toivonsade lankesi maahan kevän valon myötä. Jokin läikähti sydämessäni. Laho kanto alkoi työntää versoja.
-
Tiedän, että ahdistus ja masennus eivät ehkä jätä minua koskaan rauhaan, mutta olen toivontiellä Jeesuksen kanssa. Ehkä vähitellen ymmärrän, ettei Jeesus minun uskovaisuuttani tarvitse. Meidän ei tarvitse hänelle esittää tai osata mitään. Jeesus rakastaa huonoja uskovaisia.
-
